Riveri haastaa JIPPOn

Sarjaporrasta korkeammalla surffaava, maakunnan lippulaiva, JIPPO on tänään Riverin vastustajana harjoitusottelussa. Ottelu alkaa klo 19 Rantakylän liikuntahallissa ja otteluun on vapaa pääsy.

Kulunut viikko on ollut Riverille varsin mollivoittoinen ja sitä edelsi myös tappio AC BARCAlle viime viikonlopun Regions’ Cupin matsissa. Viikon aikana harjoituksissa on ollut hyvä tekemisen meininki, mutta kääntöpuolella viikon satona on ollut useampi pienehkö loukkaantuminen, jotka rokottavat muiden vapaa-ajan matkojen kanssa Riverin kokoonpanoa illan otteluun. Kuitenkin jalkeille saadaan tarvittava määrä pelaajia ja ottelu on tilaisuus osoittaa omat taitonsa joensuulaiselle jalkapalloyleisölle.

Lukuisista poissaoloista huolimatta Riveri lähtee ottelussa edistämään treenattuja asioita ja aikookin haastaa maakunnan lippulaivan tosissaan. Myös JIPPOn rosterista puuttuu muutamia pelaajia. Molemmilla joukkueilla on petrattavaa erityisesti maalinteossa, sillä Riveri ei edellisessä matsissa onnistunut kovin hyvällä prosentilla ja JIPPO pelasi maalittoman ottelun Mikkelin Kissojen vieraana.

Taivaansinisten päävalmentaja Sami Ahonen odottaakin pelin olevan näytönpaikka tämän hetken tasosta. ”Hyvä tason mittari pelaajille ja koko joukkueelle. Jipon pitäisi ainakin sytyttää pelaajat. Nähdään miten harjoitellut kuviot saadaan siirrettyä peliin ja tarkoitus on, että pelataan omaa peliä eikä välitetä siitä ketä on vastassa.”, Sami tuumalili sunnuntaiaamuna.