Riistaveden ylpeys Joensuuhun

Riistaveden ylpeys Joensuuhun

SC Riverball jatkaa Kolmosen otteitaan perjantaina klo 19.00 Joensuun keskuskentällä, kun vierailulle saapuu AC BARCA Kuopion Riistavedeltä. Täksi kaudeksi Kolmoseen noussut joukkue on ollut Riverille hankala vastustaja, sillä kahdesta aiemmasta kauden ottelusta tuloksena ovat olleet Cup-tappio sekä tasapeli. Nyt mainiossa vireessä olevalla Riverillä on oiva mahdollisuus napata kahden vierasvoiton jatkeeksi kotivoitto.

 

Riveri on valmistautunut maltillisesti tulevaan koitokseen. Viikon aikana treeneissä on ollut leppoisa, mutta terävä meininki. Syöttöpeli on tällä viikolla ollut entistä parempaa ja maalintekokin on maittanut treeneissä. Hyvässä vireessä muutamassa edellisottelussa ollut Riveri on hionut kuvioitaan rauhassa ja keskittynyt muutamiin yksityiskohtiin, jotta pelaaminen olisi perjantaina vieläkin tehokkaampaa. Muutamat loma- ja työmatkat ovat hieman häirinneet harjoitusviikkoa, mutta harjoituksissa olleet ovat esiintyneet edukseen. Kuitenkin pelipäivänä joitakin pelaajia on sivussa loukkaantumisten ja muiden reissujen vuoksi. Poissaolijoiden lista on pitkähkö, sillä omien menojensa vuoksi poissa ovat Eetu ToikkaElias NiskanenNiklas ViskariOpa Karjalainen sekä Ode Ylikoski. Loukkaantumisten ja sairastumisten takia sivussa ovat Konsta Kokko, Miko Parikka ja Anton LindbergIiro Porkka puolestaan on valtion palveluksessa ja Joonas Eskman pelaa viikonloppuna Ylämyllyn Yllätyksessä. Vaikka poissa on jälleen liuta laadukkaita pelaajia, saadaan täytettä Klimovin veljeksistä, Dimitristä ja Pavelista, varusmiespalveluksesta palanneista Miikka Naumasesta ja Eemi Porennosta sekä reissultaan palanneesta Jaakko Nissilästä. Riveri saakin jalkeille täyden 18 pelaajan kokoonpanon.

 

AC BARCA on pelannut viime aikoina hyvin ja noussut taistelemaan tasaisen keskikastin sijoituksista ollen tällä hetkellä yhdeksäntenä 11 pisteellään. Edellisessä ottelussaan se voitti Riverin edellisen vastustajan KuKi:n selvästi lukemin 6-3 Riverin tyydyttyä nihkeään 1-2 voittoon. BARCAn peliä onkin leimannut runsasmaalisuus ja joukkue onkin tehnyt yhtä monta maalia kuin Riveri eli 21 kappaletta. Toisaalta omassa päässä on soinut myös varsin usein, kun päästettyjä maaleja on 11 ottelussa kertynyt 32 kappaletta. Riverin tuleekin olla tarkkana perjantain koitoksessa, sillä hyökkäyskalusto Joni VenäläisenAntti Kallialan ja Antti Heiskasen johdolla on vaarallinen nopeissa vastahyökkäyksissään.

 

Edellinen ottelu joukkueiden välillä pelattiin Juankosken alimittaisella kentällä ja siinä pisteet jaettiin 2-2 tuloksella. Ottelussa ei nähty jalkapallon hienouksia, kun tilan puutteen vuoksi molemmat joukkueet pelasivat pitkällä pallolla. Nyt tilanne on toinen, kun peli pelataan keskuskentällä. Nähtäväksi jää onnistuuko Riveri siirtämään hyvin viikolla sujuneen syöttöpelinsä ja tarkat laukaukset huomiseen otteluun. Ennakko-odotukset ovat korkealla ja Riveri tulee taistelemaan sormin ja varpain kolmesta pisteestä.

 

Tervetuloa Joensuun keskuskentälle perjantaina 9.8.2019 klo 19.00. Pääsymaksuja ei peritä, mutta mynttejä on syytä varata matkaan konkreettisesti tai sähköisesti, jotta kahvihampaan kolotus ja vatsalaukun tyhjyys saadaan korjattua RiverCafé:n palveluilla.

JPS

90:00
4 – 0
(1 – 0)
KuKi
90+4′33 Nimeseti Redamte Maali
varoitus (A) 77 Korhonen Olli79′
68′20 Danqi Jeton Maali
66′7 Huttunen Olli Maali
Jakso Alkoi 46′
Jakso Loppui 45′
34′28 Meriläinen Tatu Maali
Jakso Alkoi 0′
Ottelu Alkoi 0′