Pupaza jatkaa, Haapea uutena mukaan

Taivaansinisten jalkapallojoukkue sai eilen ikäviä uutisia, sillä treenit eivät pääse alkamaan vieläkään. Kaupunki on linjannut tiedotteessaan, että aikuisryhmäliikuntaa koskevat rajoitukset ovat voimassa toistaiseksi koko Joensuun alueella. Vastaava haaste on myös muilla joukkueilla Jipon edustusjoukkueen ollessa ainoa lajiharjoittelua suorittava taho.

 

Ikävien uutisten keskellä on myös valon pilkahduksia, kun Taivaansinisten jalkapallojoukkue on sopinut ensi kesästä kokeneen Henri Pupazan ja uutena miehenä joukkueeseen siirtyvän Jalmari Haapean kanssa. Molemmat miehet ovat myös osa futsaljoukkuetta, joten heillä tuntumaa palloon on päässyt kertymään talven aikana.

 

Pupaza (s. 1994) on pelannut Taivaansinisten jalkapallojoukkueessa jo 51 ottelussa, joissa maalitili on kuitenkin vielä avaamatta. Keskikentän keskellä viihtyvä työmyyrä on jo useamman vuoden ollut luottonaama joukkueessa. Kun Pupen laittaa kentälle, on luvassa takuuvarmaa pelaamista. Puppe on myös aktiivinen harjoittelija ja hän onkin osallistunut kunnossa ollessaan lähes jokaiseen harjoitukseen kausien mittaan.

 

Haapea (s. 1995) siirtyy Taivaansinisiin uutena kaverina. Pari edellistä kautta mies pelasi Jyväskylässä Nelosta Harjun Potkun riveissä ja sitä ennen Mikkelin Kissoissa Kakkosta ja Kolmosta. Miehellä on historiaa myös Susista ja Mikkelin Palloilijoista, jossa mies pelasi juniorivuosinaan. Jalmari liittyi treenivahvuuteen jo loppukesästä ja mies osoittikin olevansa sopivan oloinen tyyppi niin ihmisenä kuin pelitaidoiltaakin Riverin poppooseen. Edellisillä kausilla Haapea on pelannut Harjun Potkussa keskikentän keskellä, mutta ainakin nyt nähtyjen esitysten perusteella mies voi pelata myös muilla pelipaikoilla. Jalmari itse on todennut, että odottaa jo kovasti futistreenejä ja tulevaa kautta.

 

Jalkapallojoukkue aloittaa lajiharjoittelun heti, kun kaupungilta näytetään tälle vihreää valoa. Sitä ennen pelaajat juoksu- ja rappuharjoittelevat omatoimisesti päävalmentaja Sami Ahosen ohjeiden mukaisesti. Harjoitusotteluita pyritään järjesteämään heti, kun selviää harjoittelun aloitus. Muutamia matseja onkin jo sovittuna, mutta jo nyt uskaltanee sanoa, että kauteen valmistautuminen tulee Joensuussa olemaan selkeästi lyhyempi viime vuotiseen tapaan.