SC Riverballin Futsalin Ykkösen ottelusta Helsinkiläistä Zenithiä vastaan tuli vähämaalinen, mutta loppuhetkien maaleilla sarjakärki kuitenkin voitti ottelun 2-0.
Taivaansinisillä oli matkasta laaja rosteri ja joukkue aloittikin ottelun kolmella kentällisellä tavoitteenan saada pallonriistoja yläkarvauksella. Kokenut Zenith ei joensuulaisten aikeista säikähtänyt vaan pystyi pelaamaan omaa peliään muutamia pallonmenetyksiä lukuunottamatta. Avausjakso oli tasainen, tosin Zenithillä oli muutama vaarallinen maalintekopaikka, mutta mv. Juha-Matti Ryynäsen johtama riverpuolustus esti maaliaikeet. Myös Taivaansinisillä oli omat paikkansa mutta kotijoukkeen maalivahti pelasi loisto-ottelun. Tauolle mentiin nolla-nolla lukemista.
Toinen jakso eteni tasaisissa merkeissä.Ottelun ratkaisumaali syntyi ajassa 34min. kohdalla Zenithin saatua ylivoimahyökkäyksen joensuulaisten pallonmenetyksestä ja Hassan Yaghoubi viimeisteli varmasti 1-0. Ottelun lopussa River pelasi reikäpaidalla saaden muutaman puolittaisen maalipaikan. Zenith maalivahti Ville Rintala teki tuloksen kaunistelumaalin tyhjiin 2-0 summerin soidessa.
SC Riverballin valmentaja Juha-Matti Ryynänen oli tappiosta huolimatta tyytyväinen Taivaansinisten peliin ja joukkueen hyvään peli-ilmeeseen. Jokaisen pelaajan asenne ja taisteluilme oli hyvä läpi ottelun. Joukkueen parhaana palkittiin mv. Juha-Matti Ryynänen.
Taivaansinisten seuraavassa elintärkeässä ottelussa kohdataan Tamperelainen ACE. Ottelu pelataan ensi lauantaina klo 12.00 Urheilutalolla.