SC Riverballin ja LehPa:n paikallisvääntö ei tarjonnut mitään suuria ylilyöntejä, vaan varsin sulassa sovussa mennyt ottelu meni vierailijoille 1-3 (0-1). Kotijoukkueen ainokaisesta vastasi kokenut Eero Naakka. Riverballin ottelut jatkuvat torstaita 18.8, kun sen vieraaksi Joensuun Keskuskentälle saapuu JJK/2.
Ottelun alku lupaili melkoista hurlumheitä, sillä ensimmäisen kerran peliväline löytyi Antti Jäntin selän takaa jo 5 minuutin jälkeen. LehPan nopean hyökkäyksen päätti tyylillä Luukas Turunen. Jäntti oli vailla mahdollisuuksia, sen verran terävästi nuorukainen laukoi pallon etukulmaan ja näin vierailijat 0-1 johtoon. Tämän jälkeen ottelu aaltoili paljon ja molemmilla joukkueilla oli omat hallintajakson. Ensimmäistä jaksoa kuitenkin hienokseltaan hallitsi LehPa, mutta kummallekaan ei varsinaisia tuhannentaalan paikkoja syntynyt. Riverin hyökkäyksistä jäi uupumaan viimeinen terävyys ja tilanteet oikeastaan kuivuivat kokoon, ennen vaaratilannetta. LehPan maalia vartioinut Remu Koikkalainen ei tarvinnut juurikaan torjuntatöihin rueta. Tauolle lukemissa 0-1.
Toisen jakson alku oli ensimmäisen toisinto. Vain 5 min pelattu ja Teemu Hallikainen vapautettiin hienolla syötöllä linjan taakse ja hänen napakka laukaus löysi takakulmaan ohi Jäntin. Vieraille 0-2. Tämän jälkeen ns. oma koira puri, kun Ami Häkkisen syöttö tavoitti Klaus Nevalaisen ja ehkä joskus treeneissä maalinteon kanssa Jänttiä vastaan tuskastelleen hyökkääjän kuti tällä kertaa painui verkon perukoille. Vierailijat 0-3 johtoon. Riverin kiri alkoi Eero Naakan toimesta. Keskeltä pelattu seinäsyöttö vapautti Naakan ja mies siirsi pallon näyttävästi ohitse Koikkalaisen. Ottelun maalit oli kuitenkin tässä ja kotijoukkue ei enää varsinaista kiriä saanut aikaiseksi. Näin paikallisherruuden vei nimiinsä vierailija Lehmon Pallo lukemin 1-3.
Riverin pelissä näkyi hyvänä se, että se ei luovuttanut missään vaiheessa. Kapealla rosterilla pelannut kotijoukkue käytti molemmat vaihdot ja nuoret Jaani Eskelinen ja Antti-Jussi Martikainen täytti roolinsa hyvin kentällä. Joukkueen puolustus on viime aikoina vuotanut liikaa ja pelejä on hankala voittaa, jos omissa soi kolme kertaa. Joukkuetta tällä kertaa luotsannut Jarno Lautamatti oli taiston tauottua mietteliäs.
”Tulokseen ei voi olla tyytyväinen ja varsinkin harmittaa vierailijoiden nopeat maalit molempien jaksojen alussa. Pyrittiin kapeasta rosterista johtuen lähtemään pelin puolustuksen kautta, mutta kylmää vettä tuli nopeasti niskaan. Kaikki kunnia LehPan taidokkaille maaleille, mutta kukaan ei varmasti voi olla hyvillä mielillä, että päästettiin LehPa karkuun heti alkuminuuteilla. Takaa-ajoon ei kunnolla päästy mukaan, vaikka kaverillakin alkoi jalka painaa toisella jaksolla”, Lautsi kertoili.
Riverin ottelut jatkuvat puolentoista viikon päästä, kun sen vieraaksi Joensuun keskuskentälle saapuu Jyväskylästä JJK:n kakkosjoukkue. Tuo ottelu pelataan torstaita 18.8 klo. 19.00. Merkatkaapa ottelu kalenteriin ja silloin kannustamaan Riverball takaisin voittojen tielle!