Kausi avataan viime kauden päätösottelun merkeissä

Kausi avataan viime kauden päätösottelun merkeissä

SC Riverball avaa kesän 2019 sarjakautensa Warkaus JK:a vastaan lauantaina 27.4. klo  17.30. Varkautelaiset olivat vastassa myös edellisen kauden viimeisellä kierroksella, josta lopputulemana oli 2-2 tasapeli, joten molemmilla joukkueilla on varmasti halu korjata avauskierrokselta kolme pistettä ja osoittaa olevansa ”naapuriaan” edellä.

 

Viikko takaperin Saksassa kauteen valmistautunut Riveri on harjoitellut läpi talven hyvällä asenteella. Jo joulukuusta lähtien harjoituksia on ollut 3-4 kertaa viikossa ja sisältöä on paljon mietitty yksilöiden kehittymisen kautta, mikä onkin kehittänyt joukkuepelaamsta tälle kaudelle. Harjoitusotteluista tuli talven aikana vaihtelevia tuloksia ja Regions’ Cupissa tuli yllätystappio AC BARCAlle, mutta siitä huolimatta peli on kehittynyt ja viimeiset matsit sekä harjoitukset ovat osoittaneet valitun talviharjoittelun olleen juuri oikeanlaista rytmitykseltään ja sisällöltään. Nyt tekeminen laitetaan todelliseen puntariin.

 

Riverin joukkue on talven aikana saanut muutaman uuden pelaajan joukkueeseensa, vaikka pääosin joukkue on pysynyt varsin muuttumattomana. Jo aiemmin mukaan liittyivät maalivahti Anton Lindberg, puolustaja Santeri Ronkainen sekä hyökkäyspäässä viihtyvä Miko Parikka. Tämän viikon alussa myös joukkueen mukana jo hetken harjoitellut Niklas Viskari (2001) kiinnitettiin rosteriin. Keskikentän keskustan pelaaja on osoittanut olevansa jo Kolmosen tasoinen pelaaja niin taito- kuin fyysisiltä ominaisuuksiltaankin, vaikka mies on vasta aikuisiän kynnyksellä. Jos JIPPO B:tä viime vuonna edustanut nuori kaveri pysyy terveenä, on häneltä lupa odottaa vahvaa läpimurtokautta heti ensimmäisenä vuotenaan.

 

Tulevan sarjan avaukseen Riverillä on käytettävissään selvästi yli 18 pelaajaa, joten valmentaja Sami Ahonen joutuu todella pohtimaan vaihtoehtojaan. Vahvan loppukauden viime kesänä pelannut rosteri on sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta, mikä antaa paljon eriliaisia vaihtoehtoja kokoonapanoon. Tarvittaessa kentälle voidaan laittaa ”pienet ja vikkelät”, toisaalta taas ”panssarivaunuosastolle” on välillä oma tilauksensa. Nähtäväksi jää kummanko kannalle Sami kääntyy huomisessa koitoksessa, vai onko luvassa sopiva sekoitus dieselin ja bensiinin käyttäjiä.

 

Warkaus JK on Riverille vaikea vastus. Ottelut ovat yleensä erittäin tasaisia ja se on ainakin varmaa, että tunteet kuumenevat. Viime vuonna Riverin jälkeen neljänneksi sarjassa sijoittuneet, ja tällä hetkellä sarjataulukon viimeisenä olevat, varkautelaiset ovat vahvistuneet mielenkiintoisilla nimillä kauden aikana. Kokemusta ja toisaalta uutta juniorituotantoakin on tullut mukaan. Seuraikonit Tommi Lankinen, Ville Rautio ym. sankarit ovat saaneet tälle kaudelle vierelleen todellisen vahvistuksen, kun Hollannissa sekä Saksassa ammatikseen ja Veikkausliigaakin 145 ottelua pelannut Tuomas Rannankari muutamine maajoukkue-esiintymisineen siirtyy Tampereen Ilveksestä varkautelaisten puolustuslinjaan. Warkaus JK on kuitenkin varsin tasainen joukkue, jota ainoastaan muutamat tähtipelaajat eivät vie eteenpäin.

 

Tervetuloa katsomaan jännittävää esitystä Mehtimäen tekonurmelle lauantaina klo 17.30! Otteluun on vapaa pääsy ja RiverCafé palvelee tuttuun tapaan. Maksuvälineenä käteinen ja yleisimmät pankkikortit.