SC Riverball vieraili sunnuntaina Jyväskylässä JJK/2:n vieraana. Kotijoukkue oli ottelusta selvästi parempi ja voitti matsin lukemin 6-1 (3-0). Seuraavana vastaan tulee kuopiolainen AC BARCA. Ottelu pelataan Koillispuiston tekonurmella.
Jyväskylän reissu ei sujunut suunnitelmien mukaan, vaikka joukkue lähti matkaan jo hyvissä ajoin. Joukkueen kokoonpano oli hyvä, mutta todellisia vaihtopelaajia ei tällä kertaa päässyt matkaan kahta enempää. Jo ennen ottelua tiedettiin, että vastustaja on nuori ja taitava joukkue, joka on tehnyt paljon maaleja pelin alkupuoliskolla. Riverillä puolestaan on ollut vaikeuksia ensimmäisellä jaksolla kauden aiemmissa otteluissa. Ikävä kyllä kaverin avausmaalia ei tarvinnut odottaa kovin kauaa. 11. minuutilla JJK:n Maxime Nzeza pääsi laukomaan vaarallisesti boksin sisältä ja pallo löysi lopulta kimmokkeen kautta tiensä verkkoon. Vain viisi minuuttia tästä ja Shirman Osso laukoi vapaapotkun maaliin, kun kohti tullut vapaapotku lipsahti Antti Jäntin käsien väistä verkkoon. Tästäkään ei mennyt kuin neljä minuuttia ja Nzeza pääsi laukomaan boksin sisältä jo 3-0 lukemat taululle. Näissä numeroissa mentiin puoliajalle.
Jalmari Haapean johdattama joukkue saapumassa kentälle
Mutta palataanpa vielä ottelun alkuun. Ottelu oli alusta lähtien kotijoukkueen hallussa. Riverin pelinavaus ei toiminut toivotulla tavalla, eikä vierasjoukkue saanut toivomiaan hyökkäyksiä rakenneltua. Se piti palloa puolustuslinjassa ja saikin murrettua JJK:n kolmen miehen prässin, mutta keskikentältä pallot pelattiin joko takaisin puolustuslinjaan tai seuraavat syötöt ylöspäin olivat heikkolaatuisia. Koko ensimmäistä 20 minuuttista kuvasti se, että palloa kierrätettiin lopulta niin pitkään, että oli jo kiire pelata pallo hätäisesti ylöspäin. Vaikka kotijoukkue tekikin avausmaalin, oli Eetu Toikalla ottelun ensimmäinen huippupaikka. Toikan vastapalloon 16 tietämiltä lähtenyt laukaus suuntautui kuitenkin hieman yli ja ohi maalin. Puolen tunnin kohdalla vierasjoukkue käytti kaksi vaihtoa ja muutti hieman ryhmitystä kentällä. Tämä herätti hiukan joukkuetta, mutta kolmen maalin takaa-ajoasema oli silti hankala.
Eetu toikka taistelemassa pallosta
Toiselle jaksolle päätettiin lähteä hakemaan maaleja ja nousta takaisin pistekamppailuun. Joukkue muutti taktiikkaa hieman hyökkäysvoittoisemmaksi ja vaihtoi myös valmentaja Rytivaaran kentälle. Toinen jakso ei ehtinyt kuitenkaan vanhentua kuin kuusi minuuttia ja Veeti Stier viimeisteli jo kotijoukkueen neljännen maalin. Nzeza ja Niklas Nevala lisäsivät kotijoukkueen johdon jo 6-0 ennen 70. peliminuuttia. Tässä vaiheessa Riveriltä oli jo polttoaine syöty ja tämän jälkeen kotijoukkuekin löysäsi jalkaa kaasulta. Viimeisen vartin aikana Riveri välillä jopa hallitsi peliä kotijoukkueen pelatessa suoraviivaisemmin. Taivaansiniset onnistuivatkin lopulta tekemään yhden maalin, kun Niki Löytty, kirmasi läpiajoon Ville Kuuselan pystysyötön jäljiltä. Lopulta tuomari vihelsi ottelun päättyneeksi ja Taivaansiniset pääsivät harmistuneena kotimatkalle.
Shirman Osson taidonnäyte vapaapotkusta.
Pistepotti ei kerttunut tällä kertaa, vaan kotijoukkue oli selvästi parempi. Vaikka taululla olikin aika isot lukemat, oli pelissä jotain hyvääkin. Rytivaara summasi pelin ja käänsi katseet jo seuraavaan matsiin: ”Valmentajan piikkiin menee muutama väärä taktinen valinta tähän otteluun. Siitä huolimatta ottelusta jäi muutama asia mieleen, joita täytyy korostaa seuraavissa treeneissä. Pienillä jutuilla saadaan varmasti muokattua peliä niin, että päästään peliin mukaan alkuminuuteista lähtien. Jokaisessa alkukauden pelissä on osoitettu, että me voidaan pelata hyvää lyhytsyöttöfutista, mutta siinä onnistuminen vaatii kuitenkin parempaa syötön ja haltuunoton laatua kuin mitä tänään nähtiin. Seuraava ottelu on taas näytön paikka ja nyt katseet käännetään siihen.” Rytivaara kertoo.
Tervetuloa katsomaan otteita perjantaina Koillispuiston tekonurmelle klo 19.00. Tällöin vieraaksi saapuu kova AC BARCA Kuopion Riistavedeltä.
JJK/2 – SC Riverball 6-1 (3-0)
11 min 1-0 Maxime Nzeza
16 min 2-0 Osso Shirman
20 min 3-0 Nzeza
51 min 4-0 Veeti Stier
65 min 5-0 Nzeza
67 min 6-0 Niklas Nevala
80 min 6-1 Niki Löytty