JPS kaatui 3-0 ja neljäs voitto putkeen on tosiasia

Sunnuntain kamppailu SC Riverball:n ja JPS:n välillä oli jännittävä näytös, sillä molemmilla joukkueilla oli ottelussa hyvät paikkansa. Maalinteossa tehokkaampi oli tänään kotijoukkue, joka voitti ottelun lopulta 3-0 (2-0). Voitto oli Riverille jo neljäs peräkkäinen ja sen turvin Riveri nousi sarjataulukossa jo neljännelle sijalle ollen vain kolme pistettä sarjaa johtavan FC Blackbird:n perässä. Hyvään vireeseen päässeet Klaus Nevalainen ja Eero Naakka osuivat tänään kertaalleen Dimitri Klimovin kompatessa heitä toisella puoliajalla.

 

Ottelun alku oli tasaista vääntämistä, joskin aivan ensiminuuteilla vierasjoukkue JPS sai ehkä enemmän painetta Riverin maalille. Noin viiden peliminuutin kohdalla maaliahne Joel Restuccia pääsi pukkaamaan palloa viidestä metristä, mutta kotijoukkueen onneksi pallo leijaili hieman Rivermaalin yli. Tasaisessa pelissä virheet monesti ratkaisevat vaakakupin toiseen suuntaan ja näin kävi tänäänkin. Kahdeksannella peliminuutilla Nevalainen pääsi katkaisemaan jyväskyläläisten syötön ja ampaisi siitä kohti vastustajan maalia. Lopulta mies kuljetti pallon boksiin ja sijoitti pallon varmasti maaliin ohi kelpo ottelun pelanneen Ville Vaahtoluodon. Johtomaalin jälkeen ottelu jatkui varsin tasaisena ja paikkoja lisäosumiin oli molemmilla joukkueilla. Viimeistely oli kuitenkin molemmilla joukkueilla heikompaa ja toisaalta molemmat joukkueet puolustivat uhrautuvasti omien maaliensa edustaa. 44. peliminuutilla Riveri kuitenkin onnistui jälleen maalinteossa, kun Riku Kareisen keskitys tavoitti maalille unohtuneen Naakan, joka onnistui puskemaan pallon Vaahtoluodon längistä maaliin. Puoliajalle mentiin lukemissa 2-0.

 

Toisella puoliajalla Taivaansiniset joutuivat pelaamaan vastatuuleen ja JPS pääsi ehkä enemmän pyörittämään peliä laittaakseen pitkiä palloja. Puolustuksen varmistukset olivat kuitenkin tänään kunnossa, eivätkä jyväskyläläiset päässeet aivan huipputonteille. Muutamia paikkoja heillä kuitenkin oli ja erikoistilanteita nähtiin Riverpäädyssä yksi jos toinenkin. Toisaalta JPS:n agressiivisempi hyökkääminen avasi Riverille tilaa hyökätä ja muutamia vaarallisia tilanteita Riveri saikin luotua. Hanakammin ratkaisuja hakivat Nevalaisen lisäksi Eetu Toikka ja vaihdosta kentälle vaihdettu Klimov. Klimov ei ehtinytkään olla kentällä kuin hetken, kun Toikka vapautti miehen läpiajoon ja tilanne oli jo 3-0 68. peliminuutilla. Riverin kolmennen maalin jälkeen JPS jatkoi painostamistaan, mutta uhrautuvasti pelanneet Riverpuolustajat ja keskikentän keskusmiehet torppasivat järjestään kaikki paikat. Ottelun loppuhetkillä Taivaansinisillä oli erinomaiset mahdollisuudet kasvattaa vielä johtoaan, mutta tällä kertaa pallo ei löytänyt enää tietään reppuun.

 

Kolme pistettä saavutettiin tänään hyvällä taistelulla ja onnistumalla maalinteossa varsin hyvällä prosentilla. Hyökkäyskaksikko Naakka ja Konsta Kokko olivat jälleen erinomaisella pelipäällä ja keskikenttämiehet tukivat heitä hyvin. Riveri on löytänyt viimeisissä otteluissa oman tapansa pelata jalkapalloa ja tällä hetkellä tämä tapa on voittoisa. Nyt neljän ottelun voittoputkessa porskuttava SC Riverball saa seuraavalla kierroksella vastaansa nuoret ja nälkäiset Villiketut. Sarja on edelleen tasainen ja viides voitto pitäisi Taivaansiniset mukana voittotaistelussa. Kärkijoukkue FC Blackbird on 24 pisteessä KuKi:n ja Warkaus JK:n hengittäessä niskaan 22 pisteessä. Riveri on neljäntenä 21 pisteellään Kingsin seuratessa 20 pisteessä. Villiketut ja ToU puolestaan ovat pisteen Kingsin perässä 19 pisteessä. Kahdeksan joukkuetta on edelleen kuuden pisteen sisällä toisistaan, sillä JPS on 18 pisteessä.

 

Maalikooste: https://youtu.be/twr1CUcrSj0

 

Kokoonpano: Jäntti; Nissilä, Rytivaara, Väänänen, Kareinen; Toikka, Homanen (70. Suonpää), Ahonen (90. Porkka), Nevalainen (84. O. Hirvonen); Kokko (v) (64. Klimov (v)), Naakka

Vaihdossa: Sokkanen