Vuoden päivät joukkuetta luotsannut Maru Grönroos siirtyy syrjään päävalmentajan paikalta. Sopimus on purettu yhteisymmärryksessä seurajohdon kanssa. Asia tuli ajankohtaiseksi, kun Marulla alkoi opinnot Savonlinnassa kuun alussa. Seura toivottaa Marulle onnea ja menestystä koulun penkille!
Grönroos astui puikkoihin vuosi sitten Markus ”Panda” Ihalaisen tehdessä tilaa ikinuorelle, myös kuluneen kauden mittaan kentällä viihtyneelle pelimiehelle. Grönroos luotsasi Taivaansiniset seuran historian kolmanteen Itä- ja Keski-Suomen Kakkosen voittoon ja samalla sarjanousuun. Kuluva kausi Ykkösessä alkoi mukavasti, kun ensimmäiset kuusi peliä tuotti kolme voittoa ja yhteensä kymmenen sarjapistettä. Kone on kuitenkin yskähdellyt viimeiset seitsemän matsia ja plakkariin on tarttunut vain piste sarjajumbo IK Myranilta. Yhteenvetona voidaan todeta Grönroosin päävalmentaja pestin olleen positiivinen seuran kannalta. Joukkueen harjoittelu on monipuolistunut ja varsinkin joukkueen nuoret pelaajat ovat saaneet olla hyvässä opissa.
Loppukauden valmennusvastuun kantaa Juha-Matti Ryynänen ja Aleksanteri Herttuainen. Valmistautuminen viikonlopun otteluun alkaa nyt torstaina, kun suurimmalla osalla joukkueesta koronakaranteeni päättyy. KF Kosova pelin korona altistumisen seurauksena kahdella joukkueen pelaajalla on todettu korona tartunta. Ottelu FC Opaa (Oulu) vastaan pelataan suljetuin ovin tulevana sunnuntaina, Joensuun Urheilutalolla klo17.00.