Futsal-Ykkönen 22-23 Kausiennakko

Miesten Futsal-Ykkönen alkaa tulevana viikonloppuna viidellä eri paikkakunnalla. Tulessa on myös avaus kierroksella SC Riverball, kun sen vieraaksi saapuu EBK FS Espoosta. Tässä artikkelissa käydään vähän vastustajia lävitse höystettynä Päävalmentaja Juha-Matti Ryynäsen kommenteilla ja povataan hieman tulevaa kautta vastustajien ja Riverballin osalta.

Riverin näkökulmasta sarjassa on kolme selkeää ennakkosuosikkia, mutta kolmen kärjen alla sarja on varmasti tasainen ja otteluita tullaan pelaamaan varmasti paljon ristiin. Sarjassa pitää pystyä suorittamaan tasaisesti ilman suurempia notkahduksia, mikäli ylemmistä sijoista haluaa taistella. Viime kauteen verrattuna uusia joukkueita on sarjassa neljä, EBK FS, TP Kaarle, TP-49 ja JoSePa. Alla ennakkointia jokaisesta joukkueesta.

Kolme kovaa:

AS Moon (viime kaudella 2.)

Viime kaudella erittäin lähellä sarjanousua olleet Raahelaiset lähtevät tähänkin kauteen yhtenä ennakkosuosikkina. Vuoden kokoneempi porukka jälleen kasassa ja muutamalla uudella nimellä vahvistunut joukkue hakee eittämättä paikkaa auringossa. Uusista nimistä varsinkin Teemu Aittola tekee varmasti tuhojaan myös tällä kaudella. Viime kauden 18 maalia Futsal-Ykkösessä on kunnioitettava saavutus. Hannes Seikkalan menetys ei siis näy niin pahasti, kun voisi ehkä ennakkoon kuvitella. Timi Knuutinen, Jukka-Pekka Patanen ja aina mainitsemisen arvoinen Marko ”Mehu” Keinänen ovat muita nimiä, joita joukkueesta kannattaa seurata. Lisäksi joukkueen maalivahtina jatkaa Janne Vähäkangas, joten silläkin osastolla joukkueella on tekijämies sarjaan.

Ryynäsen Corneri: ”Vahva ja hyvä organisaatio, jonka pohjalle on ollut hyvä rakentaa jo monta vuotta. Uskoisin, että joukkue pelaa jälleen siellä kärkipäässä. Uusia nimiä näkynyt joukkueen listalla ja ehkä se isoin menetys on Hannes Seikkalan uupuminen, mutta se on saatu korvattua uusilla pelimiehillä.”

 

PJK (viime kaudella 3.)

Viime kauden lopun loistavasti pelanneet Pirkkalalaiset lähtevät tähänkin kauteen varmasti kärkisijat mielessään. Junnupuolella on tehty hyvää työtä ja se alkaa kantaa hedelmää myös miehissä. Jos nyt saavat kauden alusta lähtein pelin rullaamaan, niin löytyykö pysäyttäjää? Viime kauden ykköspyssyjen lisäksi Sainio (U19-joukkueessa keväällä) ja Pekki, voisi povata Miikka Mörölle tulosvastuuta. Nouseeko nuorisokaartista uusia vastuunkantajia, se on varmaan yksi mielenkiintoisimmista asioista mitä joukkueesta kannattaa seurata.

Ryynäsen Corneri: ”Monta vuotta hyvää työtä tehnyt seura ja niillä on tullut menestystä nuorten puolella. Todella hankala vastustaja ja fyysinen joukkue. Taitavia ja nuoria hyviä jätkiä ja uskoisinkin, että siellä otetaan iso steppi eteenpäin ja kamppaillaan noususta takaisin Futsal-liigaan.”

 

JoSePa (Tippui Liigasta)

Viime kauden päätteeksi JoSePan kohtalona oli siirtyä sarjaporrasta alemmaksi hakemaan uutta vauhtia. Joukkueen pelaajisto on kokenut jonkun verran muutoksia, mutta nyt monella pelaajalla on taskussaan kokemusta Liigasta, joten varmasti vaikeasti voitettava joukkue on Joutsalaisilla. Pelaajistossa mielenkiintoisimpia nimiä ovat varmasti Kosusen veljekset Jarkko ja Janne ja Benno Hanslian. Nähtäväksi jää onko joukkue vain pikavisiitillä ykkösessä.

Ryynäsen Corneri: ”Kadysta saaneet hyviä nuoria jätkiä. Kovia jätkiä. Joitakin menetyksiä tippumisen myötä, mutta varmasti äärimmäisen kilpailukykyinen joukkue tähän sarjaan ja pelaavat varmasta noususta takaisin Liigaan.”

 

Tasainen ryhmä:

EBK FS (Sarjanousija)

Sarja-avauksessa vastassa oleva EBK FS:lta voidaan odottaa melko raikasta futsalia. Toissa kaudella ykkösestä tippunut joukkue teki siis pikavisiitin kakkoseen ja nousikin jännittävien vaiheiden jälkeen takaisin ykköseen, kun nousukarsinnassa rankkareilla nousun ratkaissut joukkue kaatoi FS Feeniksin. Varmasti joukkueen seuratuimpia pelaajia on Dhiaa Al-Shemari, joka otti nousukarsinnoissa joukkueen reppuselkään nakuttaen neljä maalia. Mielenkiintoista seurata varmasti joukkueen hyökkäystä, mutta pärjääkö puolustus ykkösen karkeloissa? Ainakin Riverin leirissä siihen saadaan vastaus heti ensimmäisessä ottelussa.

Ryynäsen Corneri: ”Viime vuosina pelannut aika samalla tavalla kuin Kosova, mutta ei niin fyysinen joukkue. Tekevät paljon maaleja ja pelaavat hyökkäävä futsalia, mutta kuinka klaaraavat puolustuksen? Jännä nähdä miten kakkosen visiitti näkyy joukkueen pelissä. Uusista Leo Rautiainen on hyvä pivot pelaaja, jota kannattaa seurata.”

FC Rauma (Viime kaudella 7.)

Äärimmäisen kovana kotijoukkueena tunnettu FC Rauma on mukana jälleen taistelemassa sijoista keskikastissa. Tasaisuus on todellakin mikä joukkuetta kuvaa hyvin. Ehkä jos jossain voi hakea kehityskohteita, on joukkueen otteet vieraissa. Ne kaipaisivat selkeästi tasonnostoa, että joukkue yltäisi aivan sinne kärkitaisteluun. Kokenut joukkue, joka tietää kuinka Futsalissa pärjätään. Niila Asunmaa, Mikke Litmanen ja erityisterveiset pelaajavalmentajalle Jere Kyrkölle lähettävä Ryynänen ovat varmasti pelaajia, joiden hartioilla lepää Raumalaisten tehot. Löytääkö kokeneet pelaajat vielä yhden pykälän ja joukkue nousee taisteluun noususta?

Ryynäsen Corneri: ”Tuttu joukkue itselle. Jo nuorena pelannut paljon FC Raumaa vastaan futiksen puolella ja nyt useampi vuosi heistä kokemusta. Kokenut joukkue ja nimenomaan ennen kaikkea Joukkue. Vahva kotona, hyvin organisoitu puolustuspelaaminen ja maalivahtipeli on sarjan kärkitasoa. Erittäin vaarillinen erikoistilanne joukkue. Vuodesta toiseen takuuvarmaan suorittamista.”

 

HIFK FS (Viime kaudella 9.)

Viime kaudella tiukasti putoamista vastaan taistellut joukkue säilyi kun säilyikin lopulta sarjassa ja oli näin mm. Riverin yläpuolella sarjassa. Tiukkoja taisteluja viime kaudella ja samaa sopii odottaa tältäkin kaudelta. Paljon joukkue muuttunut ja ennakkoon ei voi hirveästi joukkueen rosterista sanoa, mutta Timo Peltola on varmasti jälleen paljon vastuussa tehoiluissa. Ketä muita nousee tuloksen tekoon?

Ryynäsen Corneri: ”Viime kaudella säily täpärästi ja pelaajistoon tullut muutoksia. Matias Marjander siirty pois, joten saa nähdä kuka ottaa ykkösveskan paikan. Sellainen perusfutsalia hyvällä tasolla suorittava joukkue. Pieni kysymysmerkki ennakkoon.”

KF Kosova (Viime kaudella 5.)

Kosovan peleissä sattuu ja tapahtuu, eikä punaiset kortitkaan ole harvinaisuus silloin kun Kosova pelaa. Äärimmäisen taitavia yksilöitä vilisevä joukkue ja urheilullisesti kova joukkue Kosova on. Fyysinen peli on sellainen mihin ei Kosovan kanssa kannata lähteä, siinä joukkue kyllä pärjää. Maaleja liukuhihanlta viime kaudella tehnyt Bujar Ahmeti on varmasti jälleen kova luu, muita nimiä jota nostaa esiin ovat Behar Cimili, Egzon Ibrahimi ja futiksen puolelta aikanaan liigaviheriöiltäkin tuttu Alban Ferati. Kauden musta hevonen?

Ryynäsen Corneri: ”Erittäin urheilullinen joukkue ja fyysisesti varmasti sarjan kovimpia joukkueita. Kortteja myös yleensä näkyy heidän peleissään, myös punaisia. Jos saavat paketin kasaan, niin varmasti haastavat sarjan kärkeä, erityisesti puolustussuuntaan joukkueen pitää onnistua. Hyviä pallollisena ja yksilöitä hyökkäyspäähän.”

 

TP-KAARLE  (Sarjanousija)

Sarjanousija nro.2 Kokkolasta. Nousijan innolla sarjaan. Pelaajista esiin Sääripotkussa futista pelaava Atte Henttu (44 maalia nelosessa!) on varmasti yksi joukkueen kulmakivistä, kun etsitään tuloksen tekijöitä. Toinen mielenkiintoinen on pelaajavalmentaja Nikola Erceg, jolta löytyy mm. Liigasta kokemusta Futsalin puolelta. Mihin riittää nousijan rahkeet?

Ryynäsen Corneri: ”Paljon entisiä monkuleiden pelaajia. Nikola Erceg mm. siellä. Perinteitä löytyy ja mielenkiintoinen nähdä miten nousija joukkue lähtee sarjaan haastamaan jengejä. Varmasti keskikastin jengejä. ”

TP-49 (Sarjanousija)

Sarjanousija nro.3. Viime kaudella melko suvereenia menoa kakkosessa. Jatkuuko sama touhu myös ykkösessä? Toijalalaiset onkin mielenkiintoinen nippu ja varmasti pääsee kauden alun peleissä iskemään puskista. Vieläkö viime kauden pelaajat pelaajavalmentaja Jesse Järvi, Teppo Tenkanen ja Ere Salmi jatkaa tehoilua myös ykkösessä? Nousija joukkueista se kovin?

Ryynäsen Corneri: ”Ei oo hirveesti tietoa joukkueesta, mutta ilmeisesti pitkään pelanneet yhdessä ja sillä tavalla kemiat natsaa kentällä.”

Tervarit (Viime kaudella 6.)

Viime kaudella moni oli jo tuominnut Tervarit varmaksi putoajaksi, mutta niin vain Oululaiset kampesivat itsensä kuiville ja lopulta jopa selvällä erolla. Ensimmäisestä 10. ottelusta joukkue saavutti vain YHDEN voiton. Tätä voitaneen pitää jo melkoisena ”Great Escape” viime kaudella. Tällä kaudella varmasti viime vuoden virheistä opittu ja sarjaan tulee kova joukkue. Jyri Vääräniemi, Simon Thurling ja listoilla oleva Ville Saxman ovat ennakkoon kovimmat nimimiehet. Lähteekö peli heti alusta?

Ryynäsen Corneri: ”Huikea loppukausi pelasti sarjapaikan heille. Oulussa pitkät perinteet Futsalin puolella. Varmasti ylempää keskikastia. Hyvä jengi ja nuoria pelaajia siellä Oulun seudulla mistä ammentaa. Aina mukava pelata Tervareita vastaan. Oma kotikaupunki, uusi hieno halli ja varmasti tunnelma kunnossa.”

 

VehU (Viime kaudella 4.)

Peräti 31 pelaajaa löytyy joukkueen listalta. Isosta pelaajamassata on hyvä ammentaa talven pitkille pelireissuille. Hyvää työtä myös toimiston puolella tekevä seura on noussut otteillaan jo ykkösen eliittiin. Nyt pitää vain kaiken osua nappiin, että seura taistelee myös niistä kirkkaimmista sijoituksista. Topias Kaivola (U19 maajoukkue) ja Antti Tapola tuikkivat viime kaudella kirkkaimpina tähtinä, mutta laajalla rintamalla tuloksen tekoa tehtiin. Saako laajan materiaalin pidettyä tyytyväisenä ja homman toimimaan parketilla? Siinä suurin haaste päävalmentaja Janne Malmille.

Ryynäsen Corneri: ”Uus tuleminen on sujunut todella hyvin ja laajasta pelaajamateriaalista on hyvä ammentaa. Taustat kunnossa. Löytyy paljon hyvä tasoisia Futsal-pelaajia. Jännä nähdä pystytäänkö ottaa seuraava steppiä, että pystyttäisiin haastaa kärkikastia Ykkösessä. Erittäin vahva joukkue, suoraviivainen ja kotona kova joukkue.”

 

SC Riverball

Ja entäpä sitten Riverball? Viime kausi oli melkoinen myllerrys joukkueelle ja joitakin seuran tapahtumia uutisoitiin ihan paikallisessa lehdessä. Tähän kauteen Riveri sai kabinetin kautta paikan ykköseen ja pyrkii tänä vuonna löytämään tasaisuutta otteisiin. Joukkueen suurin pelaajamenetys oli Tuomas Pulkkisen siirtyminen Akaa Futsaliin. Tulija puolella toistaiseksi uusina niminä joukkueeseen on siirtynyt Ilari Kekäläinen ja Eemi Porento, joilta molemmilta voidaan odottaa hyvää kautta parketin puolella. Valmennuksen puolelle Ryynänen sai taustatukea, kun pelaajavalmentajan tittelillä pelaava Jalmari Haapea tuli talkoisiin mukaan. Kapteeniksi joukkue äänesti ikitaistelijan Henri Pupazan. Päävalmentaja Ryynänen odottaa selkeää tasonnostoa ja seuraava steppiä, millä ensin vakiinnutetaan paikka ykkösessä ja sitten mahdollisesti tulevaisuudessa pelattaisiin noususta liigaan. ”Odotan, että meidän pallollinen peli ottaa stepin eteenpäin, että pystyttäisiin pelin sisällä tasaisempaan suorittamiseen. Todella hyvä treenisetti takana ja pelaajat alkaa pikkuhiljaa iskostaa niitä ajatuksia mitä olen pyrkinyt ajaa joukkueelle sisään. Prässipeli on ollut ihan ok-tasolla, mutta siihen vielä pieniä nyansseja millä saadaan sekin taso nostettua vielä paremmaksi. Puolustuspelaaminen alkaa olla nyt jo paljon parempaa. Pelaajista odotan Ilari Kekäläiseltä murtautumista sarjan parhaimmistoon. Erittäin urheilullinen ja fiksu pelaaja. Eemi Porento, erittäin fyysinen joukkuepelaaja, joka näkyy kaikessa tekemisessä. Nyt vaan pitää kaikkien ottaa se steppi eteenpäin. ”Tupin” lähdön myötä muiden on noustava isompaan rooliin tuossa joukkueessa ja mielenkiintoista nähdä kuka sen roolin ottaa, koska monella on se mahdollisuus ottaa se steppi tuloksen teossa. Monella pelaajalla on siihen hyvä mahdollisuus ja potentiaali. Pelaajiston ja valmennuksen välillä vallitsee nyt sellainen ilmapiiri, että siinä jokainen pystyy ja saa sanoa ajatuksiaan ja se helpottaa omaakin tekemistä. Tavoite sarjaan lähdettäessä, että ollaan todella v-mäinen kotijoukkue ja täältä Itä-rajalta ei niin vain pisteitä haeta, Kotona meidän pitää pystyä olemaan kovempia. Vieraista ollaan pystytty ihan ok napsimaan pisteitä ja sitä pitää jatkaa. Itse olen valmiimpi kuin viime kaudella ja luulen, että pystyn tuomaan omaa tietotaitoa paremmin joukkueelle ja sitä kautta auttamaan joukkuetta ja yksilöitä kehittymään paremmin.” Ryynänen kertoo.

Ryynäsen loppu Corneri: ”Erittäin monta hyvää jengiä sarjassa ja hankala lähteä arvioimaan sarjasijoituksia. Mielenkiintoinen sarja tulee varmasti ja liekkö kautta aikain kovin ykkönen mahdollisesti tulossa? Ei ole hirveästi vara ohipeleihin. Kelkka on hankala kääntää, jos tappioita rupeaa tippumaan. Henkisesti pitää olla valmiina heti kauden alusta.”

Mielenkiintoinen sarja siis tulossa. Tervetuloa seuraamaan, niin Riverin, kuin vastustajien otteita taistelussa sarjapisteistä.