Futiskausi starttaa marraskuun lopulla

Futiskausi starttaa marraskuun lopulla

Olosuhteet olivat kunnossa pääsiäisenä 2019, kun joukkue vieraili Berliinissä Köpenicker SC:n vieraana.

SC Riverball aloittaa tulevaan kesään valmistautumisen marraskuun lopulla Joensuu Areenalla. Harjoituksiin ovat tervetulleita niin vanhat kuin uudetkin pelaajat. Ilmoittaudu mukaan! Lisäksi ensi kauden valmennuskuviot ovat vielä avomena. Mikäli olet kiinnostunut valmentamaan Riverissä, ole yhteydessä seurajohtoon.

 

SC Riverball aloittaa valmistautumisen tulevaan kesään marraskuun lopulla Joensuu Areenalla. Kaudesta on varmasti tulossa mielenkiintoinen, sillä Suomen Cup tekee paluun vanhassa muodossaan. Riveri on jo nyt suunnitellut osallistuvansa tähän kilpailuun pitkästä aikaa Kolmosen lisäksi. Suunnitelmissa myös muutaman vuoden tauon jälkeen kartoittaa mahdollisuutta kansainväliselle ystävyysottelulle. Harjoitukset tulevat käynnistymään Areenalla, mutta ensi vuoden puolella on tarkoitus siirtyä jalkapallohalliin. Kevään korvalla harjoitukset tullaan siirtämään ulkokentille mahdollisimman nopeasti. Tämän vuoden puolella harjoituksia on kaksi kertaa viikossa, mutta uuden vuoden puolella harjoitusmäärää pyritään lisäämään ja fyysiset harjoitteet tulevat mukaan kuvioihin.

 

Joukkueen rakennus on vielä aloittamatta. Seuran toive on kuitenkin saada mukaan uusia ja innokkaita pelaajia tuttujen pelaajien rinnalle. Viime kauden joukkueesta moni on ilmaissut halunsa jatkaa, mikä on tietysti mukava asia. Uusia pelaajia kuitenkin tarvitaan mukaan toimintaan. Mikäli olet halukas tulemaan mukaan harjoituksiin loppuvuodesta, ilmoittaudu mukaan alta löytyvän linkin kautta. Lisätietoja saat Perttu Rytivaaralta 040 922 5641 / soccerclub.riverball@gmail.com.

ILMOITTAUDU MUKAAN LOPPUVUODEN TREENEIHIN

Harjoitukset Joensuu Areenalla

  • ma 29.11. klo 19.45-21.15
  • ke 1.12. klo 19.15-20.45
  • ke 8.12. klo 19.15-20.45
  • ma 13.12. klo 19.45-21.15
  • ke 15.12. klo 19.15-20.45
  • ma 20.12. klo 19.45-21.15
  • ke 22.12. klo 19.15-20.45

 

Valmentajatilanne on vielä avoin tulevan kauden osalta. Mikäli olet kiinnostunut ottamaan vastuuta Riverin valmennuksesta, ota yhteyttä Perttu Rytivaaraan (yhteystiedot yllä). Riveri etsii määrätietoista valmentajaa, jolla on jo jonkin verran kokemusta valmentamisesta, ja joka olisi kiinnostunut kehittämään itseään ja joukkuetta. Päävalmentajan avuksi meidän on tarkoitus hommata myös toinen valmentaja sekä fysiikkavalmentaja. Maalivahtivalmennuksesta vastaa Antti Jäntti.